Postaus sisältää affiliate-linkkejä, affiliate-linkit merkitty (*) -merkillä
Miksi puhtaaseen veteen kannattaa erityisesti panostaa? Tiesitkö, että kehosi koostuu pääasiassa vedestä? Kehosi sisältää noin 70 % vettä, eli olet suurimmaksi osaksi vettä. Siksi puhdas vesi on äärimmäisen tärkeää hyvinvointisi kannalta. Usein luullaan, että Suomessa vesi on hyvin puhdasta eikä sisällä mitään toksiineja. Minäkin olin kauan tässä uskossa, mutta olen tutkinut asiaa syvemmin ja todennut että asian ei välttämättä ole näin. Olen asunut elämäni aikana monissa eri kaupungeissa muun muassa Turussa ja Vaasassa ja voin kertoa omasta kokemuksestani, että vesissä on todellakin eroja, riippuen missä kaupungissa asut. Vedet eroavat toisistaan varsinkin hajun, maun sekä kovuuden (kuinka se kuivattaa ihoasi) ansiosta. Muistan vieläkin, kuinka klooripitoista esimerkiksi Turun vesi aikoinaan oli, huh!
Onko vesilaitoksessa puhdistettu vesi puhdasta?
Vaikka Suomessa vesi puhdistetaan vesilaitoksella, niin juomaveden matka voi kestää vesilaitokselta hanaan jopa useita päiviä, jolloin veden mukaan voi tarttua erilaisia epäpuhtauksia. Vesiputkista voi liueta erilaisia aineita veteen, näitä ovat esimerkiksi rauta, sinkki ja kupari. Nämä toksiinit voivat muuttaa veden makua, väriä sekä hajua. Lisäksi vedessä voi olla klooria, torjunta-aineita, elohopeaa, kalkkia, bakteereja sekä viruksia, hiivoja ja homeita näin muutamia luetellakseni.
Näiden toksiinien lisäksi Suomen vesistöissä on laaja kirjo erilaisia lääkeaineita ja hormoneja, jotka voivat kulkeutua myös sinun käyttöveteesi. Tiesitkö, että suurin osa vedenpuhdistamoista on ajalta, jolloin jäteveden mukana kulkeutuvista lääke- ja hormonijäämistä ja niiden suodattamisen tarpeesta ei vielä puhuttu, joten niitä ei valitettavasti ole suunniteltu puhdistamaan tämän tyyppisiä epäpuhtauksia. Aihe on varmasti Suomessa vielä tabu, mutta siitä täytyy puhua, jotta sinä ymmärrät kuinka tärkeää puhdas juomavesi terveytesi kannalta on.
Jos et puhdista säännöllisesti kehoasi esimerkiksi paastoilla ja tietyillä lisäravinteilla tai yrteillä, on äärimmäisen tärkeää panostaa hyvään ja laadukkaaseen veteen. Olin kuullut Aqva Finlandin tuotteista paljon hyvää ja lisäksi plussaa oli, että yritys on 100 % kotimainen. Lisäksi tuotteet ovat oikeasti laadukkaita. Hanasuodattimimme ulkokuori on tehty kestävästä ruostumattomasta teräksestä ja on tutkitusti hygieeninen materiaali, josta ei liukene veteen siihen kuulumattomia yhdisteitä. Puhtaan veden laatu on siis varmasti taattu. Muun muassa näiden edellä mainittujen asioiden takia päädyin ostamaan Aqva Ultra 2 -hanasuodattimen meille*. Kun hankit hanasuodattimen itsellesi, muista käyttää kassalla koodi ekoelamani, niin saat 10 % alennuksen kaikista Aqva Finlandin verkkokaupan tuotteista.
Miksi puhtaaseen veteen kannattaa erityisesti panostaa?
Puhdas keho on terve keho. Helpoin tapa puhdistaa kehoa on puhdas mauton ja hajuton vesi. Koska koostumme itsekin suurimmaksi osaksi vedestä.
Hanasuodatin sopii sinulle jos haluat:
- Pitää kehosi mahdollisimman puhtaana toksiineista päivittäin
- Juoda puhdasta ja mautonta sekä hajutonta vettä
- Nostaa veden hygieenisyyden uudelle tasolle ja haluat suodattaa vedestä haju- ja makuhaittojen lisäksi myös vaikeasti poistettavia mikrobiologisia epäpuhtauksia kuten bakteereja, hiivoja, homeita, alkuelämiä ja loisia.
Mistä tiedät, että kehossasi on toksiineja?
Kehosi on hyvin viisas ja kertoo sinulle kyllä, kun se tarvitsee puhdistautumista. Osaathan kuunnella kehoasi? Puhdistautumisen merkkejä voivat olla esimerkiksi:
- Nuutunut, väsynyt tai masentunut olo
- Ajatuksesi ei kulje ja sinulla on aivosumua
- Kehosi voi tuntua raskaalta
- Olosi on pöhöttynyt
- Sinulla on erilaisia iho-oireita tai ihottumaa
- Olet ahdistunut
- Sinulla on erilaisia vatsa-ongelmia
Puhtaan veden lisäksi on olemassa muitakin keinoja kuten puhdas ja laadukas ruoka sekä päivittäiset smoothiet tai raakamehut. Näistä saat runsaasti vitamiineja sekä hivenaineita kehoosi. Myös raakaruoan lisääminen ruokavalioon toimii oikein hyvin. Eli pystyisitkö lisäämään ruokavalioosi enemmän kasviksia, marjoja ja hedelmiä? Muista kuitenkin syödä pääaterioilla laadukasta proteiinia, että nälkä pysyy poissa ja verensokerisi pysyy tasaisena. Kun lisäät ruokavalioosi terveellisempiä lähteitä, jätä siitä samalla pois valmisruokia, valkoista sokeria, lisä-, väri- sekä säilöntäaineita. Mitä puhtaammin juot ja syöt, sitä puhtaampi kehostasi tulee. Nämä ovat päivittäisiä valintoja, joita jokainen voi tehdä ja muuttaa nopeastikin. Kuitenkin helpoin tapa puhdistaa kehoa joka päivä on puhdas vesi.
Toksiinien pääsy kehoon on syytä minimoida
Miksi toksiinit on poistettava kehosta mahdollisimman nopeasti? Toksiinit sisältävät vapaita radikaaleja, sähköisesti latautuneita molekyylejä, jotka syövyttävät kudoksia ja vahingoittavat soluja joutuessaan kosketuksiin niiden kanssa. Erilaiset toksiinit häiritsevät solujen erilaisia toimintoja, kuten jakautumista ja lisääntymistä, hormoneiden keräämistä, vapautumista ja reseptodeiden herkkyyttä. Toksiinit vaikuttavat jopa geenien ilmentymiseen ja muuttavat tapaa, jolla geenit ohjaavat kehon sisäistä toimintaa. Erityisesti ihmisen valmistamat toksiinit rakastavat yleisesti ottaen rasvaa. Ne voivat kiertää elimistössä neutraloitumatta ja niiden ensisijainen kohde onkin rasvaa sisältävät aivot, joten ei varmasti ole yllättävää, että neurologiset häiriöt ovat yksi kehoon kerääntyneen toksisuuden seuraus. Helpoin tapa huuhtoa kehosta toksiineja pois on puhdas ja laadukas vesi*. Kun hankit vesisuodattimen tai vaihtosuodattimia itsellesi, muista käyttää kassalla koodi ekoelamani, niin saat 10 % alennuksen kaikista verkkokaupan tuotteista. Katso alta kuinka helppoa suodattimen asentaminen on! 🙂
Hanasuodattimen hyviä puolia ovat:
- Laadukas ruostumattomasta teräksestä valmistettu ulkokuori
- Voit ottaa vettä joko suodattamattomana tai suodatettuna. Kaikkea käyttövettä ei tarvitse suodattaa, suoraan hanasta vesi tulee suodattamattomana ja käy vaikka tiskivedeksi. Vaihtokytkintä kääntämällä se suodattuu raikkaaksi ja puhtaaksi juomavedeksi.
- Suomessa valmistettu laadukas suodatinpatruuna, jolla on avainlippumerkki kertomassa kotimaisuudesta.
- Hyvä kulutus ja käyttökestävyys. Venttiilimekanismi on suunniteltu kestämään tuhansia käyttökertoja ilman vuotoja ja muita ongelmia.
- Pitkä vaihtoväli on noin 3-4 kuukautta/ 1-2 käyttäjää.
Puhdas vesi on jokaisen etuoikeus
Koska kehomme koostuu suuremmaksi osaksi vedestä, niin kannattaa puhtaaseen juomaveteen todellakin panostaa*. Kun hankit hanasuodattimen itsellesi, muista käyttää kassalla koodi ekoelamani. Koodilla saat -10 % alennuksen hanasuodattimesta. Tiesitkö, että erilaiset toksiinit voivat aiheuttaa erilaisia neurologisia sairauksia aivoissasi? Ylen uutisen (28.3.2022) mukaan viime vuosina mikro- ja nanomuovia on löytynyt istukoista ja vauvojen ensimmäisistä ulosteista. Pieneksi hajonnutta muovia, on maapallollamme niin syvissä merissä kuin korkeimmilla vuorilla, sekä ilmassa, vedessä kuin maaperässäkin. Ruokaketju ja hengitysilma kuljettavat mikro- ja nanomuovia näin ollen myös helposti elimistöösi. Ongelma ei tokikaan ole vain muovi, vaan saat elimistöösi myös erilaisia alkuaineita, kuten alumiinia ja elohopeaa.
Näiden liiallinen saanti aiheuttaa esimerkiksi Alzheimerin tautia sekä erilaisia muita hermostollisia sairauksia. Kuten aikaisemmin mainitsin nämä alku-aineet päätyvät juuri aivoihin, koska aivot sisältävät paljon rasvaa ja alkuaineet hakeutuvat rasvaiselle ”alustalle”. Näin ollen alkuaineet aiheuttavat siksi usein neurologisia oireita. Erilaiset neurologiset sairaudet kertovatkin hyvin usein liian toksisesta kehosta, joka kaipaisi pikaisesti puhdistusta. Panosta siis itseesi, panosta puhtaaseen veteen.
Seuraavaksi hankintalistallani onkin sitten suihkusuodatin 😀
** (*) merkityt linkit ovat affiliate-linkkejä. Linkin klikkaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä minulle tuloja, joten voit rauhassa tutustua näihin materiaaleihin ja miettiä hankintaa rauhassa. Mikäli päädyt hankkimaan tuotteita affiliate-koodini kautta, saan siitä rahallisen komission.
Suosittelen vain niitä tuotteita, joita olen itse käyttänyt ja todennut toimiviksi. Suurinta osaa tuotteista käytän lähes päivittäin.**