Mitä chakrat ovat ja miten ne toimivat?

Mitä chakrat ovat ja miten ne toimivat?

Mitä chakrat ovat ja miten ne toimivat? Tutustuin chakroihin ensimmäistä kertaa sairastumiseni kautta. Olin saanut kilpirauhasen struuman ja se täytyi leikata. Lähdin itselleni tyypillisesti selvittämään kaikkia mahdollisia asioita, mistä struuma on voinut saada alkunsa ja tutkimusmatkalla törmäsin ensimmäistä kertaa chakroihin. Miksi chakrojen tunteminen ja niiden toiminnan ymmärtäminen on tärkeää ja miten chakrojen epäharmoninen toiminta tai tukos vaikuttavat sinuun?

Jokaisella on neljä erilaista energiakehoa

Jokaisella ihmisellä on seitsemän chakraa, mutta ennen kuin menen chakroihin sen enempää, niin alustan juttua hieman, jotta chakrojen toimintaa on helpompi ymmärtää. Kerron hieman ihmisen erilaisista energiakehoista, jotta voisit ymmärtää chakrojen toimintaa helpommin. Ihmisellä on siis neljä erilaista energiakehoa. Eteerinen, emotionaalinen, mentaalinen ja spirituaalinen keho.  Näillä jokaisella keholla on oma värähtelytaajuutensa. Eteerinen keho värähtelee matalimmalla taajuudella, emotionaalinen ja mentaalinen keho värähtelevät hieman korkeammalla ja spirituaalinen keho värähtelee kaikista korkeimmalla taajuudella. Värähtelyjä voi hyvin verrata tunteisiin, eli pelko ja viha värähtelevät matalilla taajuuksilla, kun taas ilo ja onnellisuus värähtelevät korkeammilla taajuuksilla.

Mitä chakrat ovat ja miten ne toimivat?

Jokaisella on seitsemän chakran järjestelmä

Seitsemän päächakraa ovat sijoittuneet pystysuoralle akselille keskikehoon, kehon etupuolelle. Chakrat sijaitsevat ihmisen eteerisessä kehossa ja itäisissä kulttuureissa chakrat kuvataankin usein lootuskukiksi. ”Kukkien yksittäiset lehdet kuvaavat nadeja eli energiakanavia, joiden kautta energiaa virtaa chakroihin ja niistä edelleen hienoaineisiin kehoihin. Kunkin kukkaverhiön keskellä olevasta syvennyksestä lähtee kanava selkärangalle ja edelleen sen sisään. Kanava toimii ikään kuin vartena kukalle. Se yhdistää chakrat tärkeimpään energiakanavaan, sushumaan, joka kulkee selkärangasta ja nousee alhaalta ylös aina päälaelle saakka”.

Chakra tarkoittaa pyörää

Chakrat pyörivät jatkuvasti ja siitä ne ovat nimensäkin saaneet. Pyörimisliike saa energian virtaamaan chakran sisäosiin. Jos pyörimisliikkeen suunta muuttuu, alkaa energiaa säteillä ulos chakrasta. Chakrat vastaanottavat erilaisia värähtelyjä suoraan meidän ympäristöstämme. Chakrat ovat kuin antenneja, jotka aistivat erilaisia värähtelyjä ja niitä voisikin kutsua hienoaineisiksi aisteiksi. Chakrat säteilevät myös ympäristöön ja voivat muuttaa siten ympäristön ilmapiiriä. Niin hyvässä kuin pahassakin, voit siis vaikuttaa joko tietoisesti tai tiedostamattomasti ympäristöösi, tilanteisiin tai ihmisiin. Jotta voisit elää täyteläistä ja onnellista elämää, täytyy kaikkien chakrojen olla avoinna ja toimia harmonisesti keskenään. Kuitenkin yleensä chakrat aktivoituvat vaihtelevissa määrin ja useimmilla on monia erilaisia chakratukoksia tai epätasapainoja, jotka aiheuttavat erilaisia fyysisiä ja mentaalisia oireita. Tietoisuus chakroista voi auttaa sinua löytämään itsesi helpommin, näin ne ainakin minulle tekivät.

Mitä chakrat ovat ja miten ne toimivat?

Tietoisuus lisää chakrojesi määrää

Mitä tietoisemmaksi tulet, niin sitä enemmän sinulla tulee olemaan chakroja, koska chakrat jatkuvat vielä pään yläpuolellasikin, jos vain olet hyvin tietoinen ihminen. Kehon toimivuus perustuu siis aikalailla chakrojen harmoniseen toimintaan. Chakrojen epätasapainoinen toiminta voi aiheuttaa erilaisia vaivoja ja oireita.  Näitä pystyt kuitenkin hallitsemaan, tasapainottamalla chakroja. Chakrojen tasapainottamiseen on monenlaisia keinoja ja kirjoituksessani keskitynkin  chakrakiviterapiaan. Myös esimerkiksi energiahoidot perustuvat energian / chakrojen tasapainottamiseen ja siihen, että energia saadaan virtaamaan hyvin chakrojen kautta. Jokaiselle chakralle on olemassa myös oma äänensä jolla voit tasapainoittaa chakroja. Näitä chakra ääniä löytyy esimerkiksi youtubesta ja hakusanoina voit käyttää esimerkiksi tiettyä chakraa tai voit hakea yleisesti chakra musiikkia. Voit hakea esimerkiski hakusanoilla: Chakra healing music tai Solar plexus (joka on kohdistettu erityisesti johonkin chakraan) Chakra healing music

Chakroja on olemassa siis seitsemän erilaista ja jokaisella chakralla on oma värinsä

Ensimmäinen chakra on juurichakra. Juurichakralla luot yhteyden Äiti Maahan ja yhteyden puuttuminen voikin aiheuttaa erilaisia oireita. Juurichakra sijaitsee peräaukon ja sukupuolielimen välissä. Se on yhteydessä häntäluuhun ja avautuu alaspäin. Juurichakran väri on punainen.

Toinen chakra on sakraalichakra. Sakraalichakran toiminta vaikuttaa muun muassa tunteiden runsauteen, parisuhteeseen ja aistillisiin haluihin. Sakraalichakra sijaitsee sukupuolielinten yläpuolella (noin 2 cm navan alapuolella) ja se on yhteydessä ristiluuhun. Tämä chakra avautuu eteenpäin ja chakran väri on oranssi.

Kolmas chakra on solar plexus, joka sijaitsee noin 4 cm navan yläpuolella ja se avautuu eteenpäin. Solar plexuksen väri on keltainen. Sen toiminta vaikuttaa muun muassa omaan voimaan ja yhteiskunnalliseen asemaan, viisauteen ja kasvuun, epäitsekkääseen palvelemiseen sekä oman persoonallisuuden toteuttamiseen.

Neljäs chakra on sydänchakra, eli sydänkeskus ja se sijaitsee sydämen korkeudella keskellä rintaa ja se avautuu eteenpäin. Sydänchakran väri on vihreä (mutta myös vaaleanpunainen ja keltainen). Sen toiminta vaikuttaa muun muassa sydämellisyyteen, harmoniaan pyrkimiseen, tunteiden lämpöön ja egon hillitsemiseen.

Viides chakra on kurkkuchakra, jota myös kommunikaatiokeskukseksi kutsutaan. Tämän chakran toiminta vaikuttaa kommunkointiin, itseilmaisuun ja korkeamman viisauden ja ymmärryksen välittämiseen. Se sijaitsee kaulakuopan kurkunpään välissä ja avautuu eteenpäin. Tämän chakran väri on kirkkaan sininen (mutta myös hopean- ja vihertävänsininen.

Kuudes chakra on otsachakra, eli kolmas silmä ja se sijaitsee noin 2 cm nenän juuren yläpuolella, keskellä otsaa ja avautuu eteenpäin. Kolmannen silmän väri on indigonsininen (mutta myös keltainen ja violetti). Tämän chakran toiminta vaikuttaa älykkääseen ymmärrykseen ja rationaaliseen ajatteluun, korkeampaan näkemykseen ja intuitioon.

Seitsemäs chakra on kruunuchakra ja se sijaitsee ihmisen korkeimmassa kohdassa päälaella ja aukeaa ylöspäin. Kruunuchakran väri on violetti (mutta myös valkoinen ja kullanvärinen). Chakran toiminta vaikuttaa sisäiseen näkemykseen, antaumukseen ja ykseyteen.

Mitä chakrat ovat ja miten ne toimivat?

Kuka vain voi opetella aistimaan energiaa

Jotta opit tuntemaan ja havainnoimaan energiaa, täytyy sinun kiinnittää siihen huomiota, koska miten koskaan voit oppia havaitsemaan mitään uutta, jos et keskity siihen. Olen viime aikoina keskittynyt tietoisesti avaamaan chakrojani varsinkin solar pleksusta, sillä se on ilmeisesti toiminut epäharmonisesti jo jonkin aikaa. Olen käynyt muutamassa energiahoidossa ja kaikissa on tullut tieto, että solar pleksukseni oikein ei toimi kunnolla, tai että se toimii epäharmonisesti. Tämä on oikeastaan ihan järkeen käypää, kun ajattelee niitä oireita, joita minulla on ollut. Jokainen chakra reagoi siis omalla laillaan, jos se on epäharmonisessa tilassa, tai tilassa jossa se ei toimi ollenkaan.

Voit oppia aistimaan energioita esimerkiksi tietoisen meditaation avulla. Tietoisessa meditaatiossa olet kokoajan läsnä ja tarkkailet, mitä kehollesi tapahtuu milloinkin. Kun teet tietoisesti harjoituksia, alat huomata energian vaikutuksia kehossasi. Jos kehon energiavirtaus on kokonaan sinulle uusi aihe, on helpoin tapa tutustua siihen esimerkiksi energiahoitojen kautta. Energiahoidossa hoitaja laittaa energian tasapainoon kehossasi ja jos olet tarkkaavainen, voit pikkuhiljaa ruveta aistimaan energiavirtauksia. Näin ainakin omalla kohdallani kävi ja uskonkin, että jokainen pystyy kyllä aistimaan energioita, jos vain kiinnittää niihin tarpeeksi huomiota. Kun alat havaita energiavirtauksia omassa kehossasi, on sinun helppo siirtää havaintosi myös kehosi ulkopuolelle ja alkaa havainnoimaan ympärilläsi olevia energioita paremmin.

Mikä chakra on?

Chakrakiviterapia

Jokaisella chakralla on siis oma värinsä ja täten myös oma kivensä. Voit ostaa hyvinvointikaupoista erilaisia chakrakivikokoelmia, joissa kivet on valittu sinulle valmiiksi tai voit kerätä itse juuri sinulle sopivat kivet. Minä keräsin oman kokoelmani suoraan kivimyyjältä. Jännä juttu sinänsä, koska kivet ovat olleet minulla aika kauankin, mutta olen vasta viime aikoina perehtynyt paremmin niiden käyttämiseen. Ehkä ne odottivat tietoisuuteni kasvuja jo valmiina pöydälläni 🙂

Ohjeet chakrakivimeditaatioon

Hanki itsellesi chakrakivet ja tee niille kunnollinen energiapuhdistus joko vedellä tai esimerkiksi palo santolla. Kun olet puhdistanut kivet, voit ottaa ne käyttöön. Voit halutessasi asettaa niille myös intention. Valitse youtubesta sopiva chakraääni meditaatiollesi. Se voi olla joko yksittäinen chakra tai hoito kaikille chakroille. Asettele kukin chakrakivi paikoilleen ja laita lämmin viltti päällesi. Rentoutuessa kehon lämpötila yleensä laskee. Keskity aluksi hengitykseen. Hengitä muutamia kertoja syvään sisään ja ulos. Näin keho pääsee paremmin rentouttavaan tilaan. Keskity tämän jälkeen antautumaan äänelle ja tarkkaile tietoisesti kehollisia tuntemuksia ja nauti matkasta <3

 

Lähteet

Sharamon, Shalila 2012: Chakra Käsikirja

Kategoria:

2 ajatusta aiheesta “Mitä chakrat ovat ja miten ne toimivat?”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 vinkkiä vähentämään kemikaali

Haluatko vähentää kemikaalikuormaasi?

Tilaa 5 vinkin miniopas ja tasapainoita kehosi!

Ekoelämäni