Superterveellinen aamudrinkki parantaa helposti koko terveytesi

Superterveellinen aamudrinkki parantaa helposti koko terveytesi

Superterveellinen aamudrinkki parantaa helposti koko terveytesi. On sanomattakin selvää, että se mitä suuhusi laitat, vaikuttaa sinuun kokonaisvaltaisesti. Tykkään itse seurata koko ajan terveyttäni ja kehon toksiinien määrää. Kuuntelen kehoani myös tarkalla korvalla, koska kehoni kertoo minulle, mitä minun pitää milloinkin tehdä ja syödä. Ruoka ja hermoston hyvinvointi ovat kaksi äärimmäisen suurta asiaa, jotka vaikuttavat kokonaisvaltaiseen terveyteesi huimasti. Ei ole oikotietä onneen ja jos haluat oikeasti parantaa terveyttäsi, keskity näihin seikkoihin. Vaikka syön terveellisesti, teen silti päivittäin tai viikoittain pieniä puhdistustoimenpiteitä fiiliksen mukaan.

Olen sitä mieltä, että tarvitsemme vuodessa 1–3 tehokkaampaa kehonpuhdistusta (mehu-, smoothie-paasto, kasvisruokavalio tai vesipaasto). Puhdistusten määrät riippuvat siitä, kuinka puhtaasti normaalisti päivittäin syöt ja kuinka paljon kehossasi on esimerkiksi raskasmetalleja.

Jos sinulla on mitä tahansa ongelmia terveytesi tai psyykeesi kanssa, kehotan sinua tarkastelemaan ruokavaliota. Keho ja mieli toimivat optimaalisesti silloin, kun keho on terve ja mieli kirkas. Jos sinulla ei näin ole, kiinnitä huomiosi ruokavalioosi. Ei ole normaalia kärsiä jatkuvasti esimerkiksi migreenistä, suolisto-ongelmista, iho-oireista tai ahdistuksesta, masennuksesta tai aivosumusta. Yksi helppo asia, jonka voit korjata ruokavaliossasi on se, että alat syömään puhdasta prosessoimatonta kotiruokaa. Lisää sitten pikkuhiljaa ruokavalioosi kasviksia, marjoja sekä hedelmiä. Kun aloitat pikkuhiljaa parantamaan terveyttäsi, huomaat pian, että nälkä kasvaa syödessä. Huomaat terveemmän kehon ja olemuksen, joka saa sinut automaattisesti jatkamaan seuraavaan steppiin. Pääasia on se, että aloitat!

Superterveellinen aamudrinkki parantaa helposti koko terveytesi

Stressi kuluttaa mineraaleja tehokkaasti kehostasi

Kehossa oleva stressi vaikuttaa äärettömästi hermostoosi, mutta se vaikuttaa myös kehossasi oleviin mineraaleihin kuluttamalla niitä. Stressaantunut keho kuluttaa vitamiineja, mineraaleja sekä kivennäisaineita enemmän kuin normaalisti. Kun keho on stressitilassa, altistuu se helpommin myös sairauksille ja flunssalle. Myös kehon jumitilat johtuvat usein hermoston liiallisesta stressistä.

Se mitä aamulla laitat suuhusi, vaikuttaa koko päivääsi. Voi olla, että tykkäät tehdä pätkäpaastoa tai syöt ”aamupalan” vasta aamupäivällä, mutta joka tapauksessa on hyvin tärkeää, millä ruokit kehoasi heti aamusta. Oletko tottunut juomaan kupposen kahvia heti aamusta? Se ei ehkä ole ideaali juttu, sillä yön aikana koko kehosi on lepotilassa ja aineenvaihduntasi sekä hermostosi ”nukkuvat”. Aamulla kun heräät, haluat lyödä aineenvaihduntasi heti tehokkaasti käyntiin, sillä yön aikana kiertyneet toksiinit kehossasi olisi saatava nopeasti pois elimistöstä. Kahvi kuivattaa jo valmiiksi yön aikana kuivunutta elimistöäsi entisestään, eikä se ole hyvä juttu ollenkaan. Jos haluat juoda kahvia aamulla, suosittelen juomaan sen kanssa runsaasti puhdasta vettä. Parhaimmassa tapauksessa jätät kahvin juonnin myöhempään ajankohtaan, tai luovut siitä kokonaan.

Superterveellinen aamudrinkki parantaa helposti koko terveytesi

Tasapainoinen ruokavalio on kaiken A ja O

Jos ruokavalio sisältää liikaa viljoja, maitotaloustuotteita ja proteiinia sekä vähän kasviksia marjoja sekä hedelmiä, voi keho olla liian hapan. Keho täytyy olla tasapainossa, eli sen kuuluu olla niin hapan kuin emäksinenkin, mutta nykyaikana moni syö epäterveellisesti ja liian happamasti. Tämä vaikuttaa suuresti koko kehon hyvinvointiin. Hapan keho toimii  hyvänä kasvualustana bakteereille ja mikrobeille ja keho sairastuu helpommin. Kuten sanoin, stressi myös vaikuttaa suuresti kehoon, mutta se myös happamoittaa sitä myös tehokkaasti. Tämä viiden ainesosan superterveellinen aamujuoma, parantaa niin suolistoa kuin koko hyvinvointiasikin. Voisiko tämä juoma olla se alkusysäys terveelliselle elämäntavalle ja hyvinvoivalle keholle? <3

Tarvitset luomu sitruunaa, luomu kurkumajauhetta ja inkiväärijauhetta. Haluat antaa kehollesi parasta heti aamusta, joten kiinnitä huomiota siihen, että käytät luomulaatuisia tuotteita! Näiden lisäksi tarvitset kollageenijauhetta. Valitse kalaton kollageenijauhe tai käytä luuliemijauhetta. Viimeinen ainesosa on glutamiini, jota suolistosi rakastaa!

Superterveellinen aamudrinkki

Sitruuna antaa myös oivan potkun aineenvaihdunnalle ja lievittää ruoansulatusvaivoja kuten närästystä ja turvotusta. Se sisältää myös paljon C-vitamiinia sekä kivennäis- ja hivenaineita kuten kaliumia. Sitruuna auttaa pitämään yllä kehon pH-tasapainoa.

Superterveellinen aamudrinkki parantaa helposti koko terveytesi

Kurkuma on maukas mauste, mutta kurkumassa oleva ainesosa kurkumiini on myös todella tehokas tulehduksen hillitsijä.  Kurkuma auttaa erilaisiin tulehdustiloihin, muun muassa jänne- ja niveltulehduksiin, astmaan ja psoriaasiin. Kurkuma onkin erittäin antioksidanttipitoinen ja sen vaikutus on samankaltainen kuin särkylääkkeiden! Kurkumaa onkin perinteisesti käytetty puhdistavana ja kuumetta laskevana. Lisäksi se parantaa ruoansulatusta ja hoitaa maksaa.

Inkivääri vähentää tulehdusta kehossa ja siinä onkin yli 400 erilaista terveysvaikutteista kemikaalia! Inkivääri toimii vaivaan kuin vaivaan. Gingeroli, shogaoli ja paradolit aiheuttavat inkiväärin tulehdusta ehkäisevän vaikutuksen. Kollageenin tuotanto vähenee noin 24-vuotiaana ja se vaikuttaa mm.   luustossa, ihossa, ligamenteissa, jänteissä ja lihaksissa. Kollageenia on myös verisuonissa, hampaissa, lasiaisessa ja sarveiskalvossa sekä monien sisäelinten ympärillä. Glutamiini on tärkeä aminohappo ja se tekee hyvää suoliston limakalvoille ja hillitsee sokerin himoa.

Aamujuoma
1 luomu sitruunan mehu
0,5 tl jauhettua luomu inkivääriä
0,5 tl jauhettua luomu kurkumaa
1 rkl kollageenia (voit myös käyttää luulientä)
1-2 tl glutamiinia
0,5 dl vettä

*Sekoita kaikki ainekset yhteen ja nauti tyhjään vatsaan 🙂

 

Kategoria:
5 vinkkiä vähentämään kemikaali

Haluatko vähentää kemikaalikuormaasi?

Tilaa 5 vinkin miniopas ja tasapainoita kehosi!